Suhdanteet eivät ennakoi käsijarrukäännöstä Satakunnan rakentamiseen

Satakunnan asuntorakentamisen laskusuuntausta kompensoi toimitilarakentamisen kasvu. Tämän vuoden toisella neljänneksellä asuntoja aloitettiin noin 60 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Muun talonrakentamisen kohdalla oli sen sijaan edelleen nousua, kaikkiaan 16 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Satakunnan talonrakentamisen suhdannekatsauksesta.

”Vaikka Satakunnassa sekä yleiset talousnäkymät että rakentamisen suhdanne ovat hyvin pitkälti muun Suomen kaltaiset, mitään äkkinäistä käsijarrukäännöstä alueen rakentamisen määriin ei ole odotettavissa”, toteaa Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo.

”Ennakkotietojen mukaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä talonrakennustöiden aloitusten vuosisumma oli 1,4 miljoonaa kuutiometriä. Vuosi sitten samaan aikaan Satakunnassa oltiin prosentin verran alhaisemmalla tasolla. Myönnettyjen rakennuslupien määrä oli vastaavana aikana vajaa 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Näissä lukemissa ollaan 5 prosenttia edellisvuotta korkeammalla tasolla”, Vihmo jatkaa.

Satakunnan rakennusmarkkinan koko on kaikkiaan noin miljardi euroa. Kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana rakentaminen työllisti keskimäärin 8 300 henkilöä. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys väheni 2 000 henkilöllä vastaavaan, vuoden takaiseen keskiarvoon verrattuna. Tilastokeskus ei kuitenkaan huomioi lukemissa ulkomaisen työvoiman määrää.

”Rakennuslupaprosessit Porissa ovat liian pitkiä, monimutkaisia ja työläitä. Näin ei saisi olla, ei varsinkaan hiljenevässä suhdanteessa”, toteaa Talonrakennusteollisuuden Varsinais-Suomen ja Satakunnan aluepäällikkö Markku Leppälehto.

Talonrakentamisen eri osapuolille suunnatun kyselyn mukaan rakennuttajat antoivat viimeisen puolen vuoden suhdannetilanteelle hyvän arvosanan. He niin ikään arvioivat teetettävien töiden lisääntyvän myös seuraavan puolen vuoden aikana. Asuntotuotannon vähenemisestä huolimatta rakennuttajien leirissä uskotaan toimitilarakentamisen pysyvän ennallaan ja korjausrakentamisen jatkavan kasvuaan.

Suunnittelijoilta ja talonrakennusurakoitsijoilta suhdanne sai tyydyttävän arvosanan. Tulevaisuudennäkymistä suunnittelijat olivat samoilla linjoilla rakennuttajien kanssa, pessimistisimpiä olivat urakoitsijat. Kaikki osapuolet kokevat silti edelleen haasteeksi ammattitaitoisten työntekijöiden ja toimihenkilöiden puutteen, joten asiansa osaaville ammattilaisille riittää töitä jatkossakin.

Lisätietoja

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä